Valitse sivu

Yritys

Tuusniemen Kuntoutus on perustettu v. 1983 tällöin kahden omistajan voimin. Yritys on toiminut siitä lähtien Tuusniemellä sekä sen lähialueilla. Yrittäjänä huhtikuusta 2019 saakka on toiminut fysioterapeutti Veera Jäppinen. Yrityksen toimitilat sijaitsevat aivan Tuusniemen keskustassa, kirjaston ja Tuusniemen yhtenäiskoulun yhteydessä.

Toimintamme lähtökohtana on yksilöllinen, asiakkaan tarpeita ja tavoitteita kohti etenevä palvelu sekä vahva ammatillinen osaaminen. Laadukkaan ja turvallisen terapian toteuttaminen vaatii jatkuvaa kouluttautumista koko ajan kehittyvän ja muuttuvan alansa vuoksi.

Yrittäjä Veera Jäppinen on valmistunut fysioterapeutiksi v. 2014. Veera kohtaa jokaisen asiakkaan lämmöllä ja paneutuu asiakkaan tarpeisiin yksilöllisesti ja kokonaisvaltaisesti. Työhulinan vastapainoksi Veera nauttii urheilusta ja luonnonrauhasta – vapaa-ajaltaan hänet löytääkin hiihtoladuilta, suunnistusmetsistä tai hevosen selästä!

Olemme Suomen Kuntoutusyrittäjien sekä Suomen Yrittäjien jäsenyritys sekä Fysi Partners Finland Oy:n kumppanuusyritys.